torstai 14. huhtikuuta 2016

Virkatut hiuspannat

Olen virkannut tällaisen pannan aiemminkin, mutta se ei mielestäni onnistunut kovin hyvin. Johtui ehkä siitä, että en ommellut pantaan kuminauhaa, vaan koko panta oli virkattua. Tokihan se käytössä venyi pian, eikä uutenakaan meinannut kunnolla pysyä päässä. Nyt sain viimein aikaiseksi kokeilla pannan tekoa uudestaan.


Pannan ohjeen bongasin aikoinaan paperisesta Yhteishyvä-lehdestä ja löytyipä ohje Yhteishyvän nettisivuiltakin. Minulla oli hankaluuksia tajuta tuota ohjetta ja nyt huomaan, että tein reunasimpukat eri kohtaan kuin ohjeessa. Ohjeen mukaan reunaan tulevat pylväsryhmät ja kiinteät silmukat pitäisi tehdä kerroksen vaihtumiskohtaan, mutta minä tein ne reunoissa oleviin pylväisiin. Noh, kokeilemalla ja purkamalla sain mieleiseni pannat tehtyä. Minun silmääni miellyttää enemmän tämä tapa, jolla olen itse tehnyt.


Näihin tulee ihan himo ja tokihan pitää olla eri värisiä, jotta on mistä valita.
Valkoinen panta on tehty luultavasti Novitan Tenneseestä, kerän vyöte oli kadonnut, mutta muistelen kyseisen kerän olleen Tenneseetä. Myös musta panta on Tenneseetä ja oli ainakin yhtä ärsyttävää virkata kuin tuo valkoinen lanka. Säikeitä jäi vähän väliä koukun ulkopuolelle. Molemmat pannat tehty koon 2,5 puikolla.


Punainen panta syntyi koon 2,5 koukulla Dropsin Safranista. Tämä on mielestäni Tenneseetä parempi lanka tähän tarkoitukseen. Safran on vähän ohuempaa ja lisäksi miellyttävämpää virkata.


Vaaleanvihreä panta on Dropsin Muskatia, jota niin ikään oli mukava virkata. Väri on ehkä sellainen, että saattaa jäädä muita vähemmälle käytölle.


Kaikkiin pantoihin ompelin pätkän kuminauhaa taakse. Käytin vähän paksumpaa kuminauhaa, koska sitä löytyi kotoa. Jos tulee vielä tehtyä lisää pantoja, taidan kokeilla, miten ohuempi kuminauha toimii.


Nämä on nopeita virkata ja kivoja välitöitä isompien töiden välissä. Tykkään tehdä jotain pienempää isompien töiden lomassa. Aina kun saa jotain valmiiksi, saa lisää tsemppiä myös isomman työn tekemiseen :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti